8-, 9-, 10-, 11-, 12-, 13-, 14-, 15-, 16- & 17-luukut

Jöhköh, aikataulussa jälleen, enkös? Tänään ajattelin laittaa teidät lukemaan...

Elena: Hyvänen aika älä kerro!!! Joulukalenterien kuuluu olla salaisuuksia kunnes ne avataan. 

Lyra: Niin, ja Daku on sit matkoilla(Because katkennut kaulatappi).

Elena: Oli miten oli, päästetään lukijat jo siihen luukkuun. Juttelemisiin!

Joo ja tää yks luukku saa sit korvata kaikki noi muut luukut.... ): Ihan vaan koska en voi tehdä kaikista, ei oo kuvamatskua ja ja kaiken lisäksi on liian pimeetä.
Niin ja saatte enää 2 luukkua, koska aika.



Picfic: Uusi kappale

 *huokaus* Minä olen Puolikuolema, kuten hyvin tiedät..

 Kohtaloni on elää yksin. Minun ympärilläni on aina tyhjää.

 

Paitsi silloin kerran. Se yksi päivä muutti kaiken.

 

Olin silloin jälleen yksin, kunnes lähelleni istui tyttö, ehkä minun ikäiseni.

Hän ei huomannut minua, ennen kuin...

 

Ennen kuin liikahdin. Silloin hän huomasi minut.

Pastel: *hätkähtää, ja kääntyy* Kuka sä oot?

 

En vastannut mitään. Olin täysin hiljaa, ja katsoin tyttöä.

 Elena: ...

 

Hän toisti kysymyksensä, kun en vastannut.

Pastel: Kuka sä oot?

 

Olin edelleen hiljaa. Katsoin vain tätä tyttöä. Tunnistin hänen lajinsa silmänräpäyksessä.

Elena: ...

 

Hyppäsin alas, ja istuin hänen eteensä.

Elena: Olet noita.

 

Hän ilmeisesti otti loukkauksena sanani. Hän kimpaantui.

Pastel: Anteeksi mitä?!

 

Toistin sanani kylmänrauhallisesti.

Elena: Olet noita. Lajiltasi.

 

Hän ei rauhoittunut lainkaan. Hän oli samanlainen kuin minä vuosi sitten.

Pastel: Mistä sä muka niin päättelet?!

 

Huokaisin. Pudistin päätäni ja kerroin yhden niistä asioista, mistä tiesin hänen lajinsa.

 Elena: Sinulla on violetit silmät. Vain noidalla voi olla violetit silmät.

Hän hiljeni. Olin ilmeisesti osunut oikeaan. Tai no siis...

Pastel: Mistä sä sen tiedät?

 

Vastasin tytön kysmykseen surullisesti, ja käänsin katseeni pois.

Elena: Koska tiedän kaiken. Koska...

 

Metsään laskeutui synkkä hiljaisuus.

  

Elena: ...Koska minä olen Puolikuolema. 

Mutta yhtäkkiä luoksemme ilmestyi kaksi ihmistyttöä. Toinen oli etäisesti minulle tuttu, en vain muistanut mistä.

Kira: Kas kas kas, Elena pikkusiskoseni. Milloin sinusta tuli Puolikuolema? *osoittaa sanansa sitten toiselle tytölle* Löysimme tuttuja. Olisitko arvannut?

 

Toinenkin tyttö avasi suunsa.

Ame: Ei, en olisi. Heipä hei, Pastel. Milloin sinusta tuli noita?

Tytön Pasteliksi kutsuma, minun luokseni silloin tullut tyttö näytti tunnistaneen toisen näistä ihmistytöistä.

Silloin minä tiesin, että tarina oli alkanut.
 Silloin tiesin, että alkanut tarina ei loppuisi helposti.

Minä tiesin, etteivät nämä kaksi tyttöä tulisi olemaan ainakaan meidän puolellamme.

Minä tiesin... Minä tiesin, että mikään ei ollut enää kuten ennen.

Minä ja Pasteliksi kutsuttu tyttö jähmetyimme kauhusta kuin kivipatsaiksi. 
Kaksi muuta tyttöä nauroi. 

Ja sen jälkeen minä heräsin.

Olin nähnyt unta kohtaamisesta, jota en unohda koskaan. 

Ensimmäisestä kohtaamisesta Kiran kanssa Alegen kuoleman jälkeen.

Lyran vastaukset on muuten ilmestynyt.